perjantai 9. elokuuta 2013

Maakuntamatkalla

Haastattelumatkoilla poikkesimme myös paikallisiin päivittäistavarakauppoihin sekä eko- ja lähiruokamyymälöihin. Tarjonnan kartoittaminen auttaa meitä haastateltavien kulutustottumuksien arvioinnissa.

Keskustelimme kauppiaiden kanssa tiedostavista kohderyhmistä ja kysynnän kehittymisestä. Kiinnostavia esimerkkejä löytyi muunmuassa Halsualta missä kyläläiset ovat ottaneet piskuisen ekokaupan omakseen. Hämeenkyrössä Frantsilan tila ja asukkaiden perustama luomupiiri ovat vaikuttaneet asenteisiin ja mullistaneet myös markettien tarjonnan. Vaasassa taas vastuunsa tunteva K-kauppa tarjoaa runsaan valikoiman lähiruokaa ja auttaa asiakkaitaan kestävissä valinnoissa selkeiden hyllymerkintöjen avulla.

Tässä kuvia matkan varrelta:



maanantai 5. elokuuta 2013

Kuluttajahaastattelut

Heinäkuun alusta olemme kiertäneet kesäistä Suomea Keminmaalta Kotkaan. Kuluttajahaastattelut ovat vieneet meidät jo 22:en kotiin. Olemme kurkistaneet yhtä moneen jääkaappiin ja kylppärin komeroon.

Haastatteluissa kartoitamme ihmisten tottumuksia ruuan, kosmetiikan, kodin puhdistuksen, käyttötavaroiden, matkailun ja liikenteen sekä palveluiden alueella. Aloitamme tapaamiset havainnoimalla ja dokumentoimalla henkilön kotia.

Kahta samanlaista kuluttajaa ei vielä ole tullut vastaan. Olemme kokeneet kulttuurishokkeja mutta jokainen haastateltavista on inspiroinut meitä.  Olemme huomanneet, että tiedostavuus koskettaa kaikkia. Joitain heräilevänä epäilyksenä, joitain lujana vakaumuksena. Tärkeintä on, että jokainen
 tapaamamme ihminen on haastanut käsitystämme tiedostavasta kuluttamisesta.

Tällä viikolla kiertueemme jatkuu Vaasassa, Reisjärvellä ja Helsingissä!







Brändipäivät 2008–2013

Tehdessämme 8 ikkunaa tulevaisuuteen -tutkimusta vuonna 2008, käytimme apuna erilaisten kuluttajatyyppien maailmoiden hahmottamiseksi brändipäivä-työkalua. Pyysimme kuluttajia listaamaan yhden päivän aikana käyttämänsä tuotteet ja brändit. Visualisoimme listan brändien logoilla ja tuotteiden kuvilla, jotta kuluttajan brändipäivä olisi mahdollisimman konkreettiinen ja helposti hahmotettavissa.



Keväällä 2013 pyysimme brändipäivät samoilta henkilöiltä Tiedostava kuluttaja -tutkimusta varten. Tarkoituksenamme on verrata vuoden 2008 ja 2013 brändipäiviä keskenään, ja löytää merkittävät erot kunkin kuluttajatyypin kulutuskäyttäytymisessä.

Erityisesti meitä kiinnostaa, onko kulutuskäyttäytyminen muuttunut 5 vuoden aikana vastuullisempaan suuntaan, missä tuoteryhmissä muutos on vahvin ja millaisesta tiedostavuudesta on kyse (ekologinen vastuu vs. sosiaalinen vastuu).

Brändipäivien tavoitteena on kartoittaa suuntaviivoja muutokselle. Syvemmälle kuluttajan tiedostavan käyttäytymisen motiiveihin päästään kuitenkin vasta kuluttajien haastatteluilla ja havainnoinneilla.

Haastatteluja ja havainnointia tehdään suomalaisten kuluttajien kodeissa kesä-elokuun aikana.  Ensimmäinen haastattelu- ja havainnointisessio pidettiin 1.7.2013 ja tähän mennessä olemme tehneet 22 haastattelua pääkaupunkiseudulla, Oulussa, Torniossa, Tampereella, Kaakkois-Suomessa ja Turussa.